tiistai 25. kesäkuuta 2013

Savon Klaanin Kiltti

Vihdoin saan aikaiseksi laittaa tästä kuvia.

Tämän kiltin on kuosin suunnittelusta ja kankaan kutomisesta lähtien loppuun asti mittatilauskäsityönä luonut tekstiilimuotoilija JOHANNA SAVOLAINEN.
Näitä kilttejä on koko maailmassa vain kaksi kappaletta. Yksi minulla ja toinen hyvällä ystävälläni. Aika pieni siis tämä meidän klaani on vielä :D






Kiltissä olevat värit edustavat Savoa (keltainen ja musta), Suomea (sininen ja valkoinen) sekä Kuopiota (punainen).

Kilttiin olennaisesti kuuluvan etupussukan eli sporranin eli kalukukkaron olen itse omin kätösin näperrellyt nahasta nyörittämällä ja niittaamalla. Empä ole aikaisemmin suurempia nahkatöitä tehnyt mutta jonkinmoisen lopputuotteen sai hiestä ja kyynelistä aikaan.





Kiltin helmassa on messingistä valmistettu helmapaino jonka esittelin jo joku aika sitten täällä.

Kiltin lanteilla roikkuu myös Suomen Puolustusvoimien kenttäpullo jolle näpräsin päällyspussukan sporranista ylijääneestä nahasta.


Mainitaan vielä että kiltissä oleva 8cm leveä nahkavyö on ebay löytö.

Kiltistä ja muista rensseleistä tuli aivan MAHTAVA kokonaisuus vaikka itse sanonkin. Ehdottomasti hienoin asustekokonaisuus joka minulta löytyy tai tulee koskaan löytymään.

Tätä kilttiä pääsee ihastelemaan 95% varmuudella tulevilla Kuopio Rock festivaaleilla.




5 kommenttia: